Suunnittelimme ja toteutimme Lippupisteen uuden yritysmyyntisivuston kevään 2020 aikana. Sivusto on toteutettu WordPress -sisällönhallintajärjestelmällä.
Linkki palveluun: www.info.lippu.fi
Tapahtumien yritysmyynnin ykköskanava
Lippupiste on tapahtumien lipunmyynnin tunnetuin ja suurin toimija Suomessa. Toteutimme yhdessä Lippupisteen kanssa uuden yritysmyyntisivuston info.lippu.fi, joka tekee Lippupisteen palveluiden hankkimisesta entistä helpompaa. Sivusto liittyy osaksi Lippupisteen verkkopalvelukokonaisuutta, johon kuuluvat myös mm. Yrityksen digitaalinen mediakortti ja varsinainen Lippu.fi -kuluttajasivu.
Info.lippu.fi -sivuston fokus on informoida tapahtumamyyntiä hankkivia yritysasiakkaita
Lippupisteen erilaisista palveluista. Merkittävä rooli on erityisesti palveluillla ja referensseillä, joiden sisällöt muodostavat palvelusta leijonanosan.
Suunnittelu
Suunnittelussa lähdettiin liikkeelle yrityksen uudesta mallista palveluidensa jäsentelyyn. Sivuston tärkeimpiä tehtäviä on avata tapahtumiin liittyvää Lippupisteen palvelukokonaisuutta, joten palveluiden esittämiselle annettiin kokonaisuutta suunnitellessa iso rooli.
Keskeinen toiminto oli erilaisten sisältöjen linkitys yhteen, niin että palveluiden yhteyteen nostettiin esiin oikeita ihmisiä ja referenssejä, ja vice versa. Tapahtumiin liittyy paljon visuaalisesti hienoa kuvamateriaalia, joka haluttiin hyvin esille.
Kuten tavallista projekteissamme, käyttökokemuksen tuli olla paras mahdollinen. Sivuston saavutettavuus toteutettiin WCAG2.0 AA-tasolla.
Tekninen toteutus
info.lippu.fi on toteutettu WordPress-verkkosivuna, Agendan omalla ADS-teemalla täysin räätälöitynä asiakkaan toiveiden mukaisesti.